
Ensimmäinen koirani, sileäkarvainen noutaja, Sniffens Pricilla "Ronja"
Jo pienenä tyttönä haaveilin omasta koirasta. Aika isoksi minun piti kasvaa, ennen kuin haave toteutui. Taisi olla joulu 1990, kun sain lahjaksi koirarodut -kirjan ja suurin piirtein ensi selailulla ihastuin sileäkarvaiseen noutajaan. Pari vuoden ajan hankin tietoa rodusta. Siihen aikaan sileäkarvainen noutaja ei ollut vielä kovin yleinen rotu. Opiskelin Hämeenlinnassa enkä törmännyt yhteenkään sileäkarvaiseen noutajaan eli flattiin.
Opiskelukaverini ystävällä oli flattiuros ja hän kävi esittelemässä Roopea minulle. Rakkautta ensisilmäyksellä! Sain muutaman vanhan "Flattiviestin" luettavakseni. Tutkin näyttely- ja nometuloksia. Ylitse muiden nousi kaksi kasvattajaa: kennel Blackpicks Hämeenlinnasta ja kennel Sniffens Kuusankoskelta. Soitin molemmille kasvattajille ja pentuja oli tulollaan seuraavaksi kesäksi. Puhelinkeskustelun perusteella päädyin vierailemaan kennel Sniffensissä, Kaarina Suppasen luona. Kohtaaminen kennelin portilla on jäänyt ikuisesti mieleeni. Viikkoja myöhemmin ostin Kaarinalta koiranpennun, mutta sain paljon enemmän. Sain tutustua ihanaan ihmiseen, iloita ystävyydestämme monta vuotta. Huhtikuussa 2005 Kaarina kuoli.
Ronja tuli meille kesäkuun alussa vuonna 1992. Ronja oli hyvin vauhdikas narttupentu ja varmasti tein pennun kanssa enemmän virheitä kuin oikeita asioita. Syksyllä aloin käydä Ronjan kanssa Kanta-Hämeen Nuuskujen tottelevaisuusharjoituksissa.
Jouluksi tulimme tänne Sieppijärvelle ja lenkkeilin ahkerasti Ronjan kanssa näitä samoja maastoja mitä nytkin lenkkeilen. Aatonaattona lähdin aamuhämärässä läheiselle jänkälle lenkille, moottorikelkan jälkeä pitkin. Nykyisin siinä kulkee kelkkareitti. Lähellä Heinävuomaa lehahti lentoon yksi riekko. Ronja oli tohkeissaan.
Kaunis pakkasaamu muuttui paluumatkalla painajaiseksi. Ronjan häntä jäykistyi....jalat jäykistyivät. Ronja kaatuili. Pari kilometriä juoksin hätääntyneenä takaisin nykyiseen kotiini, Ronja kompuroiden kannoillani. Soitin eläinlääkärille ja hän epäili ketunmyrkkyä. Hän lupasi tulla heti, mutta sanoi ettei ketunmyrkylle voi mitään. Muutamassa minuutissa Ronja kuoli syliini. Täysin jäykistyneenä.

Toinen koirani, sileäkarvainen noutaja, Sniffens Lapponia, Roosa.

Roosa kesällä 1993

FIN MVA Sniffens Lapponia

Kolmas sileäkarvainen noutajani, Sniffens Meritähti, "Aslak".
FIN MVA Sniffens Meritähti
Voi että nuo sinun koirat on olleet kauniita! Mä vähän luulen että teille vielä flätti tulee joku päivä! Ihania muistoja!
VastaaPoistaJatkan muisteluksia. Illalla oli monta kertaa tippa linssissä, kun katsoin vanhoja kuvia ja muistelin rakkaita koiria. Luulen niin, että joku päivä...
VastaaPoistaMuistan tuon ketunmyrkky-ajan hyvin. Opiskelin silloin Rovaniemellä ja kymmeniä koiria kuoli myrkkysyötteihin aivan kaupungin tuntumassa olevilla alueilla. Ystäväni Eijan rottweileruros söi myrkkysyötin päivällä hiihtolenkillä mutta kuoli kouristellen vasta myöhään illalla...isossa koirassa myrkky vaikutti myöhemmin. Normaalistihan myrkkyannos tappaa ketun 50-100m säteelle syötin paikasta.
VastaaPoistaOnneksi pyyntitapa kiellettiin...