Minä pieni poloinen nainen köröttelen kevarillani ja jos haluan, että minua MOTORISTIT tervehtivät, minun pitää ensin coolisti nostaa käpälääni. Jos en sitä tee, minua ei noteerata. Ok, ymmärrän! Mutta motoristihan voisi näyttää vaikka tsempit aloittelijalle: Hei märkäkorva! Suunta ylöspäin!
Mitäs pienistä. Hauskaa puuhaa, vaikka kukaan ei tervehtisikään. Toisaalta oma tarkkaavaisuus on niin keskittynyt ajamiseen, että ei siinä juuri ole "rääpyä" moikkailla. Hyvä rentoutuskeino, sillä kaikki muut ajatukset unohtuvat mielestä, kun keskittyy siihen mitä on jalkojen välissä! :-D
Tänään, ihanan aurikoisen päivän päätteeksi, vetäsin bikinien päälle ajoasun, heitin repun selkään ja kävin Kolarissa hoitamassa postiasiat! Sen verran siinä ajon aikana ajatus harhautui, että pohdiskelin omaa hulluuttani. Miksi minulle ei riitä sauvakävely, virkkaaminen, puutarhanhoito tai lukeminen? Miksi en voisi ihan vain joskus olla? Miksi on aina otettava joku iso haaste voitettavaksi? Onko minussa joku valmistusvirhe?
Mutta tämä, jos mikä, on SENSAATIO!!
Melkein kädet täristen oli äkkiä napattava kuva! Oona nukkui sohvallaan ja jostain ihmeen syystä Kamu suvaitsi tulla noin lähelle! Ja jostain todella ihmeellisestä syystä Oona ei paennutkaan salamana paikalta. Äimänkäkenä olen minä. Tätä auvoa on kestänyt jo monta minuuttia! O tempora o mores!
No hei come on, virkkaaminen...ei sussa ole mitään virhettä ;D Hullu elämä on hyväksi!
VastaaPoista