Muistoja

Ensimmäinen koirani, sileäkarvainen noutaja, Sniffens Pricilla "Ronja"







Jo pienenä tyttönä haaveilin omasta koirasta. Aika isoksi minun piti kasvaa, ennen kuin haave toteutui. Taisi olla joulu 1990, kun sain lahjaksi koirarodut -kirjan ja suurin piirtein ensi selailulla ihastuin sileäkarvaiseen noutajaan. Pari vuoden ajan hankin tietoa rodusta. Siihen aikaan sileäkarvainen noutaja ei ollut vielä kovin yleinen rotu. Opiskelin Hämeenlinnassa enkä törmännyt yhteenkään sileäkarvaiseen noutajaan eli flattiin.
Opiskelukaverini ystävällä oli flattiuros ja hän kävi esittelemässä Roopea minulle. Rakkautta ensisilmäyksellä! Sain muutaman vanhan "Flattiviestin" luettavakseni. Tutkin näyttely- ja nometuloksia. Ylitse muiden nousi kaksi kasvattajaa: kennel Blackpicks Hämeenlinnasta ja kennel Sniffens Kuusankoskelta. Soitin molemmille kasvattajille ja pentuja oli tulollaan seuraavaksi kesäksi. Puhelinkeskustelun perusteella päädyin vierailemaan kennel Sniffensissä, Kaarina Suppasen luona. Kohtaaminen kennelin portilla on jäänyt ikuisesti mieleeni. Viikkoja myöhemmin ostin Kaarinalta koiranpennun, mutta sain paljon enemmän. Sain tutustua ihanaan ihmiseen, iloita ystävyydestämme monta vuotta. Huhtikuussa 2005 Kaarina kuoli.

Ronja tuli meille kesäkuun alussa vuonna 1992. Ronja oli hyvin vauhdikas narttupentu ja varmasti tein pennun kanssa enemmän virheitä kuin oikeita asioita. Syksyllä aloin käydä Ronjan kanssa Kanta-Hämeen Nuuskujen tottelevaisuusharjoituksissa.
Jouluksi tulimme tänne Sieppijärvelle ja lenkkeilin ahkerasti Ronjan kanssa näitä samoja maastoja mitä nytkin lenkkeilen. Aatonaattona lähdin aamuhämärässä läheiselle jänkälle lenkille, moottorikelkan jälkeä pitkin. Nykyisin siinä kulkee kelkkareitti. Lähellä Heinävuomaa lehahti lentoon yksi riekko. Ronja oli tohkeissaan.
Kaunis pakkasaamu muuttui paluumatkalla painajaiseksi. Ronjan häntä jäykistyi....jalat jäykistyivät. Ronja kaatuili. Pari kilometriä juoksin hätääntyneenä takaisin nykyiseen kotiini, Ronja kompuroiden kannoillani. Soitin eläinlääkärille ja hän epäili ketunmyrkkyä. Hän lupasi tulla heti, mutta sanoi ettei ketunmyrkylle voi mitään. Muutamassa minuutissa Ronja kuoli syliini. Täysin jäykistyneenä.


Toinen koirani, sileäkarvainen noutaja, Sniffens Lapponia, Roosa.














Roosa kesällä 1993







FIN MVA Sniffens Lapponia









Kolmas sileäkarvainen noutajani, Sniffens Meritähti, "Aslak".








FIN MVA Sniffens Meritähti

Tackar och bockar!

http://www.piteabk.net/uthyrning.php

Näissä hulppeissa puitteissa, Piteån brukshundklubbenin "tilalla", Svenska Collieklubben ja Svenska Collieklubben Norrbottens LO järjestivät kaksi virallista näyttelyä menneenä viikonloppuna. Nahkoja oli ilmoitettu 6 kappaletta ja pehkoja 58. Eli ruottalaiset ei ymmärrä hyvän päälle. ;-)

Perjantai-iltana, Pieni kansani laulu-esityksen jälkeen, hiukan kauhistutti ajatuskin aikaisesta aamuherätyksestä ja ajomatkasta Piteåån. Väsyneenä laitoin herätyksenkin väärin; kännykkä herätti siihen aikaan, kun minun piti olla jo ajomatkalla. Hauen lähtö. Ilman aamupalaa, tukka märkänä, kamera jäi kotia. Onneksi on se yksi pelastava tunti. Tack!

Ihan hyvissä ajoin olin perillä. Kun ajoin klubin pihalle, tuumailin, että ei täällä kyllä taideta näyttelyä pitää. Paikka oli täysin autio ja hiljainen. Se on se ruottalainen tyyli. Härregyy, suomalaiset olisivat jo ressanneet ja olleet ojennuksessa! Mutta niin vain näyttely alkoi ajallaan ja kaikki systeemit sujuivat hienosti. Ihmeellinen kansa.

Yleensä AINA Ruottissa paistaa aurinko ja ihmiset fiikaavat ulkona. Tällä kertaa satoi vettä ja ihmiset fiikasivat ulkona. Miten ruottalaiset onnistuvat näyttämään kumisaappaissakin niin tyylikkäiltä??!?! Onneksi olin ottanut näyttelyteltan mukaan ja pystytin sen sateensuojaksi. Naapuriteltasta mulle kommentoitiin: Vi är säkra på det att du har korthårig collie (Oona oli siinä vaiheessa vielä autossa). Vastasin myöntävästi ja kyselin, että mistä niin voi päätellä. "Du ser ut som en korthårig collie." Otan sen kohteliaisuutena. Lukekaapas nahkacollien rotumääritelmä!

Lauantaina tuomarina oli eestiläinen Dina Korna. Oona putsasi pöydän: PN1, serti, ROP. Hienoa Omppu!

Iltapäivän finaaleja odotellessa olikin aikaa majoittua, syödä ja vähän levähtää. Lähitienoon lenkkimaastotkin totesin ihanteellisiksi.

Best In Show -finaalissa Oona jäi odotetusti kakkoseksi.

Illalla oli vielä grillafton. 150 kruunulla sai syödä vatsan täyteen ja vielä torttaa päälle. Oj, det var väldigt jobbigt att vara social på svenska! Jag var den ända från Finland....

Sunnuntaina tuomarina oli Helle Vitkar, Eestistä hänkin. Hän vaikutti kohtalaisen epävarmalta tai sitten häntä ei oltu kyllin hyvin perehdytetty ruotsalaiseen näyttelysysteemiin. Nahkat sujui hyvin, mutta sitten pehkojen kanssa hän alkoi kämmäillä. Olin erittäin iloinen siitä, että Oona oli tällä kertaa VAIN VSP ja saimme lähteä kotimatkalle! Kaksi Ruotsin sertiä tuliaisina yhdeltä viikonlopulta!

Ennen lähtöä piti vielä fiikata hyvin. Jäin kaipaamaan voffeleita med grädde ja punssirullia.